sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Talven ihmemaa

Tämä talvi on ollut aivan mahtava! Lunta. Pakkasta. Miten luonto voikaan olla näin ihmeellisen kaunis. Puistot ovat muuttuneet suuriksi jäämetsiksi, huurre ja lumi tekevät uskomattoman nättejä taideteoksia. Tänään kun vein roskia, huomasin että roskiskatoksen seinälläkin on hienoja jääkuvioita.

Pakkanen ei haittaa mitään kun laittaa vaatteita päälle. Tänään tosin koin harmistusta kun siellä roskiksella käydessäkin pitäisi miettiä tarkenemista. Siksipä laiskistuin ja menin viemään pahvi- ja kompostiroskia sisähousuissa, pitkähihaisessa college-paidassa, ja reinoissa. Ei siinä mitään. Jalkoja ei reinoissa paleltanut laisinkaan, mutta näpit pakkasivat jäätymään. Onneksi kukaan puheliaista naapureista ei tullut pihalla vastaan, siinä olisi voinut kyllä itku tulla jos olisi pitänyt juoruamaan jäädä.

Katuvalot saavat lumen kimaltelemaan pakkasessa. Nautin. Nautin kunnes loskakelit saapuvat. Sitten on aika odottaa innolla kevättä.

1 kommentti:

  1. Eilisen päivän ansiosta jaksaa taas pitkälle! Jokapuolella oli niin nättiä, että huh!

    VastaaPoista