Japanilaista elämää

En tiedä vieläkään mitä tästä blogista tulee, saanko lukijoita, vai jääkö tämä yksinpuheluksi. Nuorempana pidin päiväkirjaa, yleensä en mitään kauhean salaista mieleni pohjalta päästänyt paperille asti... Taitaa jäädä nytkin siihen asteeseen. Päiväkirjat ovat kai nykyisin julkisia, mutta salatulla henkilöllisyydellä väännettyjä nettikirjoitelmia.

Minulla on negatiivinen suhtautuminen mangaan. Suomennettu, penskojen ostama manga ei kiinnosta sitten tippaakaan... En tajua ollenkaan cosplay-hömpötystä, vaikkakin se vetää kaupungille mielenkiintoisen näköisiä hahmoja kerran-pari vuodessa. Mutta... pidän Yoshihiro Tatsumin töistä, mielessäni en edes kutsu hänen albumeitaan mangaksi, romaanejahan ne ovat. A Drifting Life on ollut nyt tiiviissä luvussa. Olen aina ollut kiinnostunut elämäkerroista, muistelmista, salaisuuksien paljastamisista. A Drifting Life alpparissa Tatsumi kertoo taiteilijauransa alusta 40-50 lukujen sodanjälkeisessä Japanissa. Amerikkalaisuuden vaikutuksista, ensi suudelmista, piirtämisestä. Tahtoo lisää, kiitos. Tatsumin viiva on selkeää, ilmeikästä, kerronta pysyy mielenkiintoisena. Todellisesta elämästä.

Poistelin pari kontaktia facebookista tänään. Toinen on sellainen ihan ok moi-tuttavuus kotikaupunkini kaduilta. Kaverin kaveri, mukava heppu, mutta kuitenkin. Nyt minua jännittää, jos hän vaikka huomaa etten ole enää kontaktilistassa? Noh, sitten voi selittää ja ihmetellä facebookin tehneen todella omiaan... Ha, en paljasta itseäni!